Isänpäivän historiikki
Kirjoittanut Juha Kilpiä   
09.11.2007

Isänpäivän viettäminen Suomessa ei ole mikään eilisen päivän keksintö. Tämä, niin kuin moni muukin meille tullut perinne, on peräisin Yhdysvalloista ja jalkautunut tänne pohjoiselle tantereelle kauppiaiden ehdotuksesta.

Vuonna 1949 Ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat, että Pohjoismaat voisivat aloittaa yhteisen isänpäivän viettämisen. Ehdotus on mennyt hyvin lävitse, koska tällä viikolla niin Norjassa, Ruotsissa kuin Suomessakin myydään erityisen edullisesti parranajo-koneita, sarjakuvaboksereita ja Ilkka Remeksen kirjoja. Tänä samana päivänä vietetään myös eteläisessä naapurimaassa Virossa isänpäivää. Tämä on varsin ymmärrettävää, onhan maalla pitkät hansakaupunki perinteet ja hyvät kulttuuri suhteet meihin pohjoisiin naapurimaihin. 

Yksinhuoltaja isät kunniaan

Isänpäivän historiikissa on kuitenkin varsin mielenkiintoinen pohjavire, kaupallisuuden kritiikistä huolimatta. Ensimmäistä isänpäivää on vietetty Yhdysvalloissa 19.kesäkuuta vuonna1910. Tällöin henkilö nimeltä Sonora Smart Dodd päätti järjestää juhlat isälleen, sisällissodan veteraani William Jackson Smartille, kuuden lapsen yksinhuoltajalle.

Tänä isänpäivänä nostaisinkin maljan niille yksinhuoltaja isille, joita on sivu-lauseessa mainiten jatkuvasti merkittävästi kasvava määrä. He tekevät paljon sellaista vanhempaintyötä, jota ei noteerata yleisessä yksinhuoltajakeskustelussa.

 

Juha kilpiä Juha Kilpiä

 

 
Luetuimmat
Simo Siittiö
Siittio2.gif