|
Timo Honkasalo toimii aluepäällikkönä Itella Oyj Pirkanmaan/Satakunnan tuotantoalueella. Näin hän kertoo isyyden tukemisesta omassa työpaikassaan: ”Lähtökohta yrityksessämme on se, että jokainen työntekijä on tasa-arvoisessa asemassa ikään, sukupuoleen ja siviilisäätyyn katsomatta. Haluamme tukea myös perheiden hyvinvointia.
Itse suurehkon perheen isänä ymmärrän hyvin juuri isien ajatusmaailmaa työelämässä. Myös isät työntekijöinä ja ihmisinä koostuvat "pienistä palasista". Työnantajan edustajana pyrin muistamaan aina sen, että työ on vain osa ihmisen elämää. Mitenkä työnantaja voi huomioida pienten lasten isiä työelämässä? Ensimmäisenä tulee mieleeni lomien myöntäminen. Lomasuunnitelmat tehdään niin, että perheellisillä on mahdollisuus saada lomansa juuri lastensa syys-, joulu-, hiihto- ja pääsiäislomien aikaan. Näin yrityksemme takaa sen, että perheillä on yhteistä aikaa. Samoin äkilliset muutaman päivän lomatarpeet pyritään aina järjestämään. Työvuorosuunnittelussa otetaan työntekijöittemme toiveet huomioon niin pitkälle kuin mahdollista. Näin isätkin pääsevät vaikuttamaan osaltaan omiin työvuoroihinsa. Liikun melko paljon henkilöstön keskuudessa ja suurin osa tietää, että olen viiden pienen pojan isä. Ehkä tästä syystä puhe kääntyy luonnostaan, ainakin jossain vaiheessa, lapsiin ja perheisiin. Keskustelut perheistä ovat useimmiten tavanomaista arkipäivän ympärillä tapahtuvien asioiden kertailua. Lähes poikkeuksetta pienten lasten isät ovat tasapainoisia ihmisiä ja työntekijöitä. Olen monen keskustelun jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että juuri lapset kasvattavat isien henkistä hyvinvointia. Elämä menee eteenpäin ja lähes joka päivä opitaan lasten kanssa yhdessä jotain uutta. Ehkä näin se elämän ilo ja positiivisuus tarttuu myös meihin isiin. Itse olen huomannut viimeisen vuoden aikana, miten isyys vaatii päivä päivältä enemmän. Kun pojat kasvavat, he odottavat ja myös näyttävät, mitenkä tarvitsevat isää enemmän. Niistä päivistä, joita on saanut viettää poikien kanssa merellä kalastamassa tai metsässä marjastamassa, on saanut eniten. Puhutaan, että yhdessäolo on laatuaikaa lapsille, mutta se on myös laatuaikaa isälle.” |