|
Isäksi tulo ja isyys ’hyvän isyyden’ kehikossa |
|
Kirjoittanut Johanna Mykkänen
|
|
20.02.2008 |
|
Karen Henwood ja Joanne Procter haastattelivat 30:a brittiläistä ensimmäistä kertaa isäksi tullutta miestä (18–35-vuotiaita) kaikkiaan 3 kertaa: ennen syntymää, lapsen ollessa 2–4 kuukautta ja lapsen ollessa 4–9 kuukautta).
Haastatellut miehet halusivat toteuttaa ’hyvän isän’ kulttuurista mallia olemalla osallistuvia ja sitoutuneita isiä. ’Hyvällä isällä’ tarkoitettiin hoivaavaa, ymmärtävää, helposti lähestyttävää ja tukea antavaa isää, joka jakaisi lapsen- ja kodinhoitovastuun puolisonsa kanssa. Monet miehet näkivät hoivan etuoikeudekseen, joka kuuluu yhtä lailla miehelle kuin naiselle. Ongelmaksi nähtiin kuitenkin hoiva-isyyden toteuttaminen käytännössä. Jotkut miehet kokivat ristiriitoja esimerkiksi ansiotyön ja perheen, isän ja äidin roolien tai epäitsekkyyden ja autonomian yhteensovittamisessa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että isyys muuttaa miehen suhdetta ansiotyöhön: aiheuttaen miehelle sisäisen ristiriidan: halun olla kotona vs. halun tehdä (ansio)työnsä ’kunnolla’. Henwoodin ja Procterin mukaan tämä tutkimus on osaltaan rakentamassa uudenlaista isyyskulttuuria, jossa näkyy miehen isyydelleen antama merkitys ja arvo, mitkä voivat osaltaan olla tukemassa koko perheen hyvinvointia. Henwood, Karen & Procter Joanne. 2003. The ‘good father’: Reading men’s accounts of paternal involvement during the transition to first-time fatherhood. British Journal of Social Psychology 42, 337–355. |