|
En tiedä, olinko varhaiskypsä, varhaisressukka vai varhaisjokumuu, kun ryhdyin 26–vuotiaana suurperheelliseksi. No, silloin 14 vuotta sitten kai neljän hengen taloutta voitiin kutsua suurperheeksi.
Vuosien saatossa tämä suurperhe muuttui uusperheeksi, kun avioliittoon ilmaantui yhteisiä sinappikoneita. En ole mikään suunnittelijatyyppi eikä perhesuunnitteluamme voi kai kukkaseksi sanoa. (Vaihteluväli tällä hetkellä 4 – 20 vuotta). Onkin tuntunut siltä, että 14 vuotta olen vaihtanut vaippoja, pukenut kurahousuja, syöttänyt, juottanut ja lukenut iltasatuja. Iltasatuja on takana suurin piirtein 3000. Laskeskelin , että olen nukuttanut lasta noin 100 kertaa vuodessa 10 vuoden ajan, lukien noin kolme satua kerrallaan, niin eiköhän satulukema pidä suurin piirtein paikkansa. Ääneenluku- ja artikulaatioharjoittelua on siis tullut rutkasti. Pidänkin itseäni aika sujuvana lukijana. Toisaalta, jos ääneen lukeminen keskeytyy puolen minuutin välein haukotukseen, se on voinut viedä vähän terää kunnolliselta artikulaatiolta. Kirjaston tädit ovat siis tuttuja. Tuutulaulut eivät ole alaani. Yritin joskus ja sain aikaan 3 –vuotiaan kommentin: ”Oo hiljaa! Et sä osaa laulaa. Äiti osaa…. ja mummu.” Ymmärrettävistä syistä en siis ole ollut yleinen näky karaoke-baareissa. Palatakseni otsikon aiheeseen ja siihen, miksi ryhdyin kirjoittamaan tätä hiljaista ihmettelyäni (vaimolta salaa…), niin on tämä uusperhetouhu ollut aikamoista. On haettu aikuisen miehen roolia, on haettu isäpuolen roolia, eikä kokemusta oikein ollut. Ei elämän eikä muutenkaan. Esikoisen lapsuudesta en muista juuri mitään. Hänen valokuvistaan näen vain hänen isot korvansa, kun oli noita korvatulehduksia melkoinen kasa peräkkäin. Ruoka ei nimittäin maistunut, eikä uni. Siksi en kai itsekään muista… Olen ollut varmaan melkoisen puhki. Perheen arki on pyörinyt silloin ja pyörii vieläkin rasvatun koneen lailla. Muuten en olisi tässä pisteessä. Väitän olevani selväjärkinen. Vaimon kanssa on työstetty yhteispelillä arjen pyörittämistä. Joskus toimiva konekin käy huonosti eikä asiat luista. Silloin täytyy nöyrtyä ajattelemaan arkisesti välittäen. Kasata ajatuksia, että missä mennään... ja lopuksi huoltaa se kone. Se tapahtuu puhumalla. Siihen koneeseen eivät rasvat ja koneöljyt tepsi. Ei ole tarvittu edes haalareita… Tällaisilla purkauksilla pitää kai olla joku loppupäätelmä. Olkoon se sitten tämä. Iskät ja isäpuolet! Huolehtikaa, että arki sujuu… kuin rasvattu kone. Isäpuoli -68 Tarina kuuluu sarjaan, kentältä tullutta postia. Isa.fi julkaisee niitä harkiten ja valikoiden. |
