|
Isä – Opeta lapsesi harjaamaan hampaitaan |
|
Kirjoittanut Seija Sihvola
|
|
27.05.2008 |
Lapsilla, jotka harjaavat maitohampaansa fluorihammastahnalla ohjatusti kahdesti päivässä, on 30 prosenttia pienempi riski ensimmäisten pysyvien hampaiden reikiintymiselle kuin vähemmän harjaavilla ikätovereilla. Pitemmällä ajanjaksolla ero on jopa 40 prosenttia.
Kaksivuotinen tutkimus tehtiin Englannissa vuosina 1997–2000, ja siihen valittiin 12 kahden rinnakkaisluokan koulua. Mukana 534 viisivuotiasta, jotka jaettiin tutkimus- ja vertailuryhmiin.
Oppilaat harjasivat hampaitaan päivittäin koulussa fluorihammastahnalla ja saivat kotihoitopaketin kannustimeksi iltaharjausta varten. Vertailuryhmä ei puhdistanut hampaitaan koulussa eikä saanut kotihoitopakettia.
Oppilaiden suunterveyttä seurattiin tutkimuksen aikana puolen vuoden välein ja sen loputtua 6, 18, 30 ja 54 kuukauden jälkeen. Karieksen eli reikiintymisen eteneminen diagnosoitiin usealla tasolla. Tutkimuksessa oli mukana 30 kuukauden jälkeen 428 oppilasta ja 54 kuukauden jälkeen 329 oppilasta. Ensimmäisessä vertailussa tutkimusryhmän lapsille todettiin kehittyneen ensimmäisiin pysyviin hampaisiin noin 30 prosenttia vähemmän kariesvaurioita kuin kontrolliryhmän oppilastovereille. 4,5 vuoden jälkeen tutkimuksen päättymisestä ero oli kasvanut jo 40 prosenttiin ahkerasti harjanneiden hyväksi. Tutkijat näkivät hoito-ohjelmassa biologisen vaikutuksen, jolloin ensimmäiset pysyvät hampaat olivat vastustuskykyisiä reikiintymiselle tai hyötyivät alkavien kariesvaurioiden kehityksen viivästymisestä. Tutkimus vaikutti myös lasten käyttäytymiseen, koska koulusta lähtenyt kontrollointi totutti pienet oppilaat hammasharjan käyttöön kahdesti päivässä. Tulokset osoittavat lasten suunterveyden paranevan vuosien ajaksi, kun yhteiskunta ymmärtää panostaa lasten terveystottumuksiin ajoissa.
Pine CM, Curnow MMT, Burnside G, Nicholson JA, Roberts AJ: Caries prevalence four years after the end of a randomised controlled trial. Caries Research 2007;41:431–436.
julkaistu 26.05.2008/Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia
|