|
Haasteena kahdenkeskinen aika |
|
Kirjoittanut Johanna Mykkänen
|
|
01.09.2008 |
|
Pohjois-amerikkalaiset tutkijat Vera Dyck ja Daly Kerry ovat tutkineet sitä, miten perhe ja parisuhde vaikuttavat miehen vapaa-ajan järjestelyihin. Tutkimuksen ytimessä on erityisesti se, mikä rooli miehellä ja naisella on parin kahdenkeskisen ajan odotuksissa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhteisen ajan katsotaan olevan yhteydessä parisuhteen ja vanhemmuuden hyvinvointiin
Tutkimukseen haastateltiin 14:ää pariskuntaa (28 haastateltavaa), jotka kävivät molemmat kodin ulkopuolisessa työssä ja joiden lapset olivat 3–12-vuotiaita. Tutkimuksessa tutkittiin miten pariskunta neuvotteli, aikataulutti ja hoiti lastenhoidon vapaa-ajan suunnittelussaan – sekä ottivat huomioon yhteisen ajan romanttisuuden. Tuloksissa todettiin, että yhteiseltä ajalta toivottiin romanttista/seksuaalista kanssakäyntiä, emotionaalista tukea ja ystävyyttä sekä keskustelua. Perheen ajankäyttö ja sen suunnittelu katsottiin kuuluvaksi pääosin naisille, miehet jäädessä tässä suhteessa marginaaliin. Miehet toivoivat vapaa-ajankäytölle enemmän spontaaniutta, kun naiset halusivat suunnitella sen tarkemmin. Myös epäselvät tai ristikkäiset toiveet yhteisestä ajasta tekivät toteutuksesta hankalaa. Miehet nähtiin kuitenkin tärkeiksi yhteisen ajan ideoimisessa ja alullepanemisessa naisten sen sijaan sen konkreettisessa toteuttamisessa. Kaiken kaikkiaan parit kokivat yhteisen ajan parantavan heidän vanhemmuuttaan, kun pääsivät hetkeksi irtaantumaan kodista ja lapsista. Dyck, Vera & Kerry, Daly. 2006. Rising to the Challenge: Fathers’ Role in the Negotiation of Couple Time. Leisure Studies 25 (2), 201–217. Tulostettu 11.8.2008 http://web.ebscohost.com/ehost/pdf?vid=2&hid=16&sid=3a8d02e0-2432-4db7-b866-052e804501cc%40sessionmgr8 |